1 of 12

Slide Notes

7 Perinnönjako ja testamentti

Kun lähiomainen kuolee

- Läheisen ihmisen kuolemaa seuraa oikeustoimia, joista lesken tai lähiomaisten on huolehdittava
- Kolmen kuukauden kuluessa kuolinpäivästä on järjestettävä perunkirjoitus eli kirjoitus, jolla selvitetään vainajan omaisuus ja velat
- Ennen kirjoitusta vainajan omaisuutta ei saa jakaa
- Perunkirjoitukseen kutsutaan kaikki lähiomaiset

Perinnönjako

- Vainajan ensisijaisia perijöitä ovat lapset ja lapsenlapset eli rintaperilliset
> lapset ja lapsenlapset ovat ensimmäisiä järjestyksessä, eikä heitä voi jättää perinnöttä
- toisena järjestyksessä tulee leski
- kolmantena tulevat vanhemmat, veljet ja sisaret
- kaukaisimpia perijöitä ovat isovanhemmat, sedät, tädit ja enot
- serkut eivät peri mitään ilman testamenttia
- Leskelle kuuluu puolet kuolinpesän arvosta, eikä häntä voi häätää yhteisestä kodista
> kuolinpesä = vainajan jakamattoman omaisuuden kokonaisuus, joka koostuu vainajan omaisuudesta ja veloista
- Lapset ovat perinnänjaossa keskenään tasavertaisia; vaikka lapsi yritettäisiin jättää testamentilla ilman perintöä, se ei ole mahdollista
- Lapsille kuuluu lakiosa eli puolet lapsille perimysjärjestyksen nojalla kuuluvasta omaisuudesta
- Jos joku lapsista on kuollut ennen vanhempaansa, hänen lapsensa on sijaisperijä
- Joku perillisistä on voinut saada perittävältä huomattavan lahjan tai rahallista apua; tämä voidaan tulkita ennakkoperinnöksi
> sen arvo lisätään perinnän kokonaisarvoon ja vähennetään lopullisessa perinnönjaossa ennakkoperintöä saaneen osuudesta
> varmistetaan, että jokainen lapsi saa saman verran perintöä

Testamentti voi muuttaa perinnönjaon

- Jos haluaa vaikuttaa tulevaan testamenttiin, kannattaa tehdä testamentti, jonka voi tehdä 18-vuotias
> yleensä kirjallisessa muodossa oleva vainajan viimeinen tahto, jota tulee kunnioittaa
- Testamentissa ei saa olla muotovirheitä, jotka tekevät sen pätemättömäksi
- Testamentissa tulee olla testamentin tekijän henkilökohtainen allekirjoitus, päivämäärä ja kahden esteettömän todistajan allekirjoitus
> esteetön todistaja on vähintään 15-vuotias henkilö, joka ei itse ole perijä
- Suullisesti annettu testamentti voi olla pätevä, jos se tulkitaan hätätilatestamentiksi
> testamenttaaja ei ole pystynyt tekemään kirjallista testamenttia vaikkapa vakavan sairauskohtauksen takia
- Testamentti on pätemätön, jos sillä yritetään tehdä leski tai lapset perinnöttömiksi
- Testamentata voi ainoastaan ns. vapaan osan verran, joka on puolet lapsille kuuluvan perinnön arvosta
- Jos testamentin tekijällä ei ole ketään perijää, omaisuus voidaan testamentata esim. ystävilleen
- Avopuolisot eivät peri toisiaan automaattisesti ilman testamenttia
DownloadGo Live

Lassi

Published on Nov 28, 2015

No Description

PRESENTATION OUTLINE

Perinnönjako ja testamentti

Photo by markvall

Kun lähiomainen kuolee
> seuraa oikeustoimia
> leski tai lähiomainen huolehtii
Kolmen kk kuluessa siitä että on järjestettävä perunkirjoitus > selvitetään vainajan omaisuus ja velat
Ennen kirjoitusta omaisuutta ei saa jakaa
-Kirjoitukseen kutsutaan kaikki lähiomaiset

Perinnönjako
Ensisijaiset perijät lapset ja lapsenlapset > rintaperilliset > heitä ei voi jättää perinnöttä
2. leski 3. vanhemmat, veljet ja sisaret 4. isovanhemmat, sedät, tädit ja enot (serkut eivät saa mitään ilman testamenttia)
Lapset ovat perinnönjaossa tasavertaisia; vaikka lapsi yritettäisiinkin jättää testamentilla ilman perintöä, se ei ole mahdollista

Lapsille kuuluu lakiosa eli puolet lapsille perimysjärjestyksen nojalla kuuluvasta omaisuudesta
Jos joku lapsi on kuollut ennen vanhempaansa > lapsi on sijaisperijä
> sen arvo lisätään perinnän kokonaisarvoon ja vähennetään lopullisessa perinnönjaossa ennakkoperintöä saaneen osuudesta
> varmistetaan, että jokainen lapsi saa saman verran perintöä

testamentti voi muutta perinnönjaon
-> yleensä kirjallisessa muodossa oleva vainajan viimeinen tahto, jota tulee kunnioittaa.
- testamentissä ei saa olla muotovirheitä, jotka tekevät sen pätemättömäksi.
- testamentissä tulee olla testamentin tekijän henkilökohtainen allekirjoitus, päivämäärä ja kahden esteettömän todistajan allekirjoitus

-testamentti on pätemätön, jos sillä yritetään tehdä leski tai lapset perinnöttömäksi
- testamentata voi ainoastaa ns. vapaan osan
- jos testamentin tekijällä ei ole ketään perijää, omaisuus voidaan testamentata esim. ystäville
- avopuolisot eivät peri toisia automaattisesti ilman testamenttiä

7 Perinnönjako ja testamentti

Kun lähiomainen kuolee

- Läheisen ihmisen kuolemaa seuraa oikeustoimia, joista lesken tai lähiomaisten on huolehdittava
- Kolmen kuukauden kuluessa kuolinpäivästä on järjestettävä perunkirjoitus eli kirjoitus, jolla selvitetään vainajan omaisuus ja velat
- Ennen kirjoitusta vainajan omaisuutta ei saa jakaa
- Perunkirjoitukseen kutsutaan kaikki lähiomaiset

Perinnönjako

- Vainajan ensisijaisia perijöitä ovat lapset ja lapsenlapset eli rintaperilliset
> lapset ja lapsenlapset ovat ensimmäisiä järjestyksessä, eikä heitä voi jättää perinnöttä
- toisena järjestyksessä tulee leski
- kolmantena tulevat vanhemmat, veljet ja sisaret
- kaukaisimpia perijöitä ovat isovanhemmat, sedät, tädit ja enot
- serkut eivät peri mitään ilman testamenttia
- Leskelle kuuluu puolet kuolinpesän arvosta, eikä häntä voi häätää yhteisestä kodista
> kuolinpesä = vainajan jakamattoman omaisuuden kokonaisuus, joka koostuu vainajan omaisuudesta ja veloista
- Lapset ovat perinnänjaossa keskenään tasavertaisia; vaikka lapsi yritettäisiin jättää testamentilla ilman perintöä, se ei ole mahdollista
- Lapsille kuuluu lakiosa eli puolet lapsille perimysjärjestyksen nojalla kuuluvasta omaisuudesta
- Jos joku lapsista on kuollut ennen vanhempaansa, hänen lapsensa on sijaisperijä
- Joku perillisistä on voinut saada perittävältä huomattavan lahjan tai rahallista apua; tämä voidaan tulkita ennakkoperinnöksi
> sen arvo lisätään perinnän kokonaisarvoon ja vähennetään lopullisessa perinnönjaossa ennakkoperintöä saaneen osuudesta
> varmistetaan, että jokainen lapsi saa saman verran perintöä

Testamentti voi muuttaa perinnönjaon

- Jos haluaa vaikuttaa tulevaan testamenttiin, kannattaa tehdä testamentti, jonka voi tehdä 18-vuotias
> yleensä kirjallisessa muodossa oleva vainajan viimeinen tahto, jota tulee kunnioittaa
- Testamentissa ei saa olla muotovirheitä, jotka tekevät sen pätemättömäksi
- Testamentissa tulee olla testamentin tekijän henkilökohtainen allekirjoitus, päivämäärä ja kahden esteettömän todistajan allekirjoitus
> esteetön todistaja on vähintään 15-vuotias henkilö, joka ei itse ole perijä
- Suullisesti annettu testamentti voi olla pätevä, jos se tulkitaan hätätilatestamentiksi
> testamenttaaja ei ole pystynyt tekemään kirjallista testamenttia vaikkapa vakavan sairauskohtauksen takia
- Testamentti on pätemätön, jos sillä yritetään tehdä leski tai lapset perinnöttömiksi
- Testamentata voi ainoastaan ns. vapaan osan verran, joka on puolet lapsille kuuluvan perinnön arvosta
- Jos testamentin tekijällä ei ole ketään perijää, omaisuus voidaan testamentata esim. ystävilleen
- Avopuolisot eivät peri toisiaan automaattisesti ilman testamenttia

Perintövero:
-Jos perinnönarvo on 20 000-40 000€ veron määrän alarajan kohdalla on sata euroa ja alarajan ylittävästä osasta 10%

- Jos perinnön arvo on 40 000-60 000€ veron määrä alarajan kohdalla on 2100€ ja alarajan ylittävästä osasta 13%

- Jos perinnön arvo on yli 60 00€ veron määrä alarajan kohdalla on 4700€ ja alarajan ylittävästä osasta 16%

- Puoliso saa tehdä 60 00€ vähennyksen ja alle 18-vuotiaat lapset 40 00€ alaikäisyysvähennyksen.
- Muut kuin lähisukulaiset maksavat perintöveron kaksinkertaisena.

- Kuolinpesällä tarkoitetaan kuolleen henkilön varojen ja velkojen muodostamaa taloudellista kokonaisuutta.
- Kuolinpesän osakkaita ovat henkilön perilliset.
- Leskelle kuuluu puolet kuolinpesän arvosta eikä häntä saa häätää yhteisestä kodista.

-> Hautaamisesta ja perunkirjoituksesta aiheutuneet kohtuulliset kustannukset saa vähentää kuolinpesän arvosta

MORE DECKS BY THIS AUTHOR

Untitled Haiku Deck

0 views

Haiku Deck In Action

11 views

YHDYSVALLAT

8 views

Untitled Haiku Deck

0 views

Title

19 views